Viikon sisällä olemme käyneet kolmesti lääkärissä. Ensimmäinen oli lapsen oma käynti, hän hienosti itse konttasi vastaanottohuoneeseen. Korvien tutkiminen ei pienelle vaikkukorvalle sitten ollutkaan niin mukavaa. Oma luomikontrollini oli suhteellisen helppo keissi, kun antoi lapsen ottaa pahvisen kaarimaljan, jonka parissa hän viihtyi koko vastaanoton ajan. Ja muutenkin siitä seisaaltaan olisi helposti voinut puuttua tilanteeseen, jos kärryn alatasolla sijainneet sakset ja pihdit olisivat alkaneet kiinnostaa enemmän. Haastavin oli tämän päivän hammaslääkärikäynti. Lapsi oli pakkoistuttaa rattaisiin, mikä menikin alussa ihan mukavasti, mutta aiottua pidemmäksi venynyt käynti alkoi pahasti mennä uniajan yli ja siinä sitten kaikki mahdolliset värkit suussani kuuntelen lapsen hysteeristä itkua, yritän samalla osua kädelläni paijaamaan häntä ja pitelemään kädestä.
Ja kyllä toisen sietikin olla käärmeissään. Hyihyi äitiä, jolta porattiin kaksi reikää. Ei kelpaa pahemmin enää purukalustolla kehuskella, tuntuu että jokaisen hampaan kohdalla puhuttiin jostain alkavista. Makealle perso olen ollut aina, mutta imetyksen myötä herkkujen puputtaminen on noussut aivan toisiin sfääreihin. Kalliiksihan ne itse herkutkin tulevat ja niin tulee niiden aiheuttaman tuhonkin hoito. Melkein parinsadan euron lasku järkytti, etenkin kun vielä väännettiin rautalangasta, että siitä on jo laskettu pois Kelan korvaus.
Nyt tekisi mieli lohdukkeeksi syödä vähän herkkuja, mutta taitaa edessä olla totaalinen suunnanmuutos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti