Muija siellä, Muija täällä

En ymmärrä miten sitä oli ennen lasta niin pirun aikaansaamaton. Luulisi, että nyt sitä aikaa juuri ei olisi. Eikä sitä liiemmin olekaan, mutta se mitä on tarjolla, hyödynnetään sekunnilleen. Niin ja hyödyntämistä ainakin itselläni on myös nukkuminen ja tarkoitukseton hengailu, turha luulo että täällä puuhailtaisiin alvariinsa, vetelen usein sikeitä lapsen kanssa samanaikaisesti.

Verhokankaat ehtivät lojua nurkissa vain muutaman kuukauden ja kahdeksan metrin kapan lisäksi syntyi käden käänteessä myös uusi päällinen jättityynylle, päällikangas kulahtaneeseen pahviseen lelulaatikkoon sekä päällinen rumalle sammutuspeitteelle. Tukholmassa Tiogruppenin näyteikkunassa roikkui vahakankainen sammutuspeitteen suojapussi peitteineen, mutta en halunnut maksaa neljääkymppiä, vaan surrautin jo olemassa olevan kirkkaanpunaisen pussin peitteeksi Tiogruppeninkin suojia meille paremmin sopivan. Ompelin elämäni ensimmäisen vetoketjun syksyllä imetystyynynpäälliseen. Ja kysyin silloin itseltäni mikä siinä on ollut niin vaikeaa kaikki nämä vuodet. Tyynynpäällistä ommellessani kysyin sitten että miksi en ollut tajunnut käyttää erillistä paininjalkaakin tuohon tarkoitukseen, kummasti helpottui entisestään ja sain oikein siistiä jälkiä, olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Marimekon tehtaanmyymälästä joskus ostetusta isosta vetskaripussista ei löytynyt juuri oikeaa pituutta, mutta tuo vähän vajaa vältti. No, aivan tyytyväinen en ole ja varmaan lähipäivinä puran vielä sen vetuketjuttoman kohdan ja otan vähän auki, jotta valkoinen raita olisi takapaksu.

Kankaan menekki olikin aiottua pienempi, sillä korkeampi kappa olisi pimentänyt kotiamme liikaa. Sälekaihtimien vuoksi emme tarvinneet mitään suojaa ja lapsen takia emme halunneet pitkiä sivuverhoja, joten tuollainen matala kappa sopii juuri hyvin tuomaan vähän näköä ja ryhtiä katonrajaan.

Luovumme loppukesästä lainatuoleistamme, joten on sitten ainakin yksi istumapaikka tuolla tyynyllä. Ihana leeeeveä Artekin sohva vietiin viimekeväisen rymsteerauksen yhteydessä takaisin anoppilaan, josta se oli lainassa, ja nämä kaverin nojatuolit tulivat sopivasti väliaikaisratkaisuksi. Pian pitäisi sitten miettiä mitä tilalle – vai tuleeko mitään.

Iskinpä samassa vimmassa nuo pari tarralla kiinnitettävää koukkua keittiön seinään, vihdoin on pyyhkeille ja patalapuille kunnon paikka. Muija-essuni sidoin pakettiin ja rusetille, että mahtuu roikkumaan. Patakintaat alkavat olla jo hieman aikansa eläneitä ja osa saanut Saksan aikoina osumaa pienen grilliuunin vastuksista. Ikivanhoista sinivalkounikoista voisinkin luopua, mutta Muija saa pysyä hamaan tappiin.

Laatikosta kurkistaa moni omasta lapsuudesta jäänyt aarre. Totta puhuakseni päällinen repsottaa auki vielä kahdesta sivusta, mutta mies kyllästyi ompelukoneeseen keittiönpöydällä ja ilman sijoituspaikkaa lattialla ajelehtineet lelut tarvitsivat siivouksen yhteydessä kodin, joten pitää palata asiaan sitten, kun lapsi repii koko lootan hyllyltä – todennäköisesti siis ennemmin kuin myöhemmin.