Viime vuoden toukokuussa katselin neuvolan perhevalmennuksessa synnytyksestä kertovaa videota ja ajattelin mielessäni jadajadajada. Raskaushan oli juuri vasta ylittänyt puolivälin, vatsa paljastanut raskauden vasta paria viikkoa aiemmin eikä synnytys voinut vähempää kiinnostaa. Jäin vain odottamaan Haikaranpesän synnytysvalmennusta, joka oli lähempänä h-hetkeä, ehkäpä sieltä jäisi jotain mieleenkin.Tuo Haikaranpesän valmennus oli omalla kohdallani erittäin merkittävä välietappi, ymmärryksessäni synnytyksestä tapahtui käsitteellinen muutos. Olin toki jo aiemmin ajatellut, että haluaisin synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja synnytyssairaalan ja Haikaranpesän valitessakin tietoisesti hakeutunut lähimpään mahdolliseen vauvaystävälliseen paikkaan, kun kerran Tammisaarikin oli suljettu.
Tuo Haikaranpesän valmennus avasi silmäni, ja vaikkei ne kaksi muutaman tunnin sessiota olleet oikeastaan kuin pintaraapaisua (ja kehtaavat vielä suunnitella typistävänsä sen tuntiin...), sain valtavan sysäyksen ottaa asioista selvää. Minua alkoi kiinnostaa vesisynnytys. Kirjastosta lainasin paljon kirjallisuutta, netistä katselin videoita ja lisäksi satuin vielä ennen synnytystä kuulemaan pari synnytyskertomusta, jotka vahvistivat ajatuksiani. Muistelin myös talvella näkemääni Sydänääniä-jaksoa, jossa näytettiin kaunis kotisynnytys veteen. Senkin aloin nähdä uusin silmin. Tein mökkirannan vedessä rentoutumisharjoituksia mieheni avustuksella. Oli muuten aika ihanaa!
Vielä tunnin kestävä tiivistetty synnytyslaulukurssi Haikaranpesässä kannusti lisää ottamaan ohjat omiin käsiin. Hain edelleen lisää ja lisää tietoa ja liityin vihdoin myös Aktiivinen Synnytys ry:n jäseneksi. Yhdistys oli jo tuttu, mutta jäsenien mahdollisuus vuokrata apuvälineitä synnytykseen sai minut hoitamaan liittymisasian pois alta. Synnytysaltaan suhteen olin myöhässä, olihan synnytykseen enää reilu kuukausi ja varauksia tehty jo kuukausia etukäteen. TENS-laitteen sentään onnistuin saamaan ja altaankin vuokrattua lopulta Doula Elisalta.
Haaveet veteen synnyttämisestä kariutuivat, kun lapsivesien menosta oli kulunut 18 tuntia ja minulle laitettiin antibioottitippa, minkä jälkeen veteen ei ole enää asiaa. Sen jälkeen kaikki olikin vain erilaisia ajallisia takarajoja, joten lopulta myös kalvot puhkaistiin (lapsivettä oli siis aiemmin lorissut ylhäällä olevasta rei´iästä) ja myöhemmin vielä laitettiin keinotekoinen oksitosiini tippumaan.
Viimeisten tuntien käänteistä huolimatta lapsi saapui TENS-laitteen tärinän ja synnytyslaulun voimalla ja olin synnytykseen valtavan tyytyväinen. Olen edelleen, mutta ymmärrykseni ja tietouteni asioista ovat lisäntyneet entisestään kohisten syyskuun jälkeen. Olen välillä myös ihan kauhulla ajatellut, kuinka pahasti synnytyksessä oikeastaan olisi voinut käydä kaiken sen vähänkin puuttumisen vuoksi. Kalvojen puhkaisu, oksitosiinitipan laitto, synnyttäjän väsyminen usein luonnollisia supistuksia rankempiin supistuksiin, vauvan jääminen jumiin ja sydänäänien heikentyminen, välilihanleikkaus, imukuppi ja joskus vielä hätäsektio epäonnistuneiden imukuppiyritysten jälkeen ei liene mitenkään tavaton kulku. Minut taikasana imukuppi sai ponnistamaan ihan apinanraivolla ja lapsi onneksi saatiin ihan omin avuin ulos, mutta kai tuo aika pienestä oli kiinni. Ponnistaakin sain onneksi hyvän tovin jakkaralla maan vetovoimaa hyödyntäen ennen kuin heikentyneisiin sydänääniin vedoten käskettiin siihen Aurinkokuninkaan aikanaan lanseeraamaan puoli-istuvaan.
Olen käynyt läpi synnytykseni miettien miten se todennäköisesti olisi sujunut ilman puuttumista ja häiriötä. Ja ensimmäinen asia, joka alkoi merkittävästi vaikuttaa negatiivisesti synnytyksen kulkuun, oli jännitys siitä, missä synnyttäisin. Koko Kättärin ollessa sulussa jouduimme lopulta lähtemään Naistenklinikalle, meille täysin vieraaseen ja turvattomaan paikkaan tietäen, että siellä ainakaan ei saa synnyttää veteen. Aika huojentunut olo oli, kun parin tunnin kuluttua siirryimme taksilla Haikaranpesään, jonne oli tullut tilaa. Vaihtoehtoina olisi ollut jääminen Naistenklinikalle tai synnytyksen edistymisen odottelu kotona. Tuo viimeinen vaihtoehto varmasti olisi ollut paras, jos olisi ollut varmuus toivottuun sairaalaan pääsystä, mutta halusimme ottaa varman päälle ja lähdimme Kättärille, jossa pääsimme suoraan synnytyssaliin. Ja hyvä näin – synnytystä edeltävänä päivänä oli pääkaupunkiseudulla ollut vielä Jorvikin sulussa ja pahimmassa tapauksessa meidät olisi passitettu Hyvinkäälle siinä vaiheessa, kun kotona ei olisi enää voinut odotella.
Ensisynnyttäjänä Suomessa minulla ei toki olisi ollut (kovin helposti) mahdollisuutta synnyttää kotona, joten sinänsä olen tyytyväinen että synnytys meni niin hyvin kuin se meni olemassaolevissa olosuhteissa. Erilaisten keskustelujen, dokumenttien ja tutkimusten valossa ja pienten ja vauvaystävällisten synnytysyksiköiden lakkautusuutisia luettuani olen hiljakseen päätynyt siihen tulokseen, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin synnyttää mahdollinen seuraava lapsi kotona. Suomessa se on vaihtoehto, mutta ei aito vaihtoehto, sillä kustannukset jäävät täysin synnyttäjän kontolle. Siksi olenkin itse perustanut säästötilin kotisynnytystä varten. Jotkut ehkä säästävät merkkilaukkuun, minä kotisynnytykseen ;)
Jokaisella synnyttäjällä tulisi olla oikeus valita missä synnyttää ja jokaisella odottajalla oikeus saada tietoa erilaisista vaihtoehdoista ja kuulla faktat esimerkiksi erilaisista synnytyksessä käytettävistä puudutteista ja niiden vaikutuksista, myös vielä sairaalassa ennen niiden antoa ilman että sitä täytyy erikseen pyytää. Vain silloin, kun synnyttäjä tietää mitä vaihtoehtoja hänellä on, hän voi aidosti tehdä valinnan. Tässä on merkittävä rooli kaikille yhteisissä ja maksuttomissa perhevalmennuksissa ja tietenkin synnyttäjällä on lisäksi vastuu itsekin hakea tietoa. Ei ole reilua, että oikeasti hyödyllisiin ja valmistaviin valmennuksiin voivat osallistua vain maksukykyiset ja erityisesti asialle vihkiytyneet perheet. Ihmettelen myös, miksi synnytyksessä puhutaan aina olevan vain kolme vaihetta – avautumis-, ponnistus- ja jälkeisvaihe – kun niitä oikeasti on viisi. Siirtymävaiheesta ja lepovaiheesta on saatavilla vain hiljaista tietoa, ja kuulinpa etteivät kaikki kätilötkään tiedä viimeisimmäksi mainitusta. Se selittääkin sairaalahenkilökunnan panikoinnin, kun synnytys yhtäkkiä "keskeytyy". Sitten aletaan sitä oksitosiinitippaa antaa synnytyksen jouduttamiseksi, vaikka äiti olisi vain levännyt hetken ja kerännyt voimia ponnistusta varten.
Jokaiselle tulisi siis taata yhtäläiset lähtökohdat saada tietoa synnytyksestä ja tasavertaiset mahdollisuudet valita synnytyspaikkansa. Se on sitten jokaisen perheen oma asia, minkälaisen ratkaisun tekee. Tänään halusin kansainvälisen kotisynnytyspäivän kunniaksi kertoa omista ajatuksistani ja omalta osaltani ajaa kotisynnytysten asemaa täällä takapajuisessa Suomessa, vaikka olenkin huomannut intoni ärsyttävän joitakin. Mielestäni asia ei kuitenkaan etene, jos siitä puhutaan vain muiden synnytykseen hurahtaneiden kesken. Siksi muutkin, jotka koette synnytyksen sydämenasiaksi, ulos kaapeista ;)
Ottakaa naiset takaisin se teille kuuluva oikeus hallita omaa synnytystänne!
Jos ehdin, lisäilen illalla kirjallisuus- ja linkkivinkkejä, mutta ainakin Areenassa on sopivasti katsottavissa uusintana se aiemmin mainitsemani Sydänääniä-jakso.
Nettisivuja
Bebesinfo
Heket
Aktiivinen synnytys
Doula Elisa
Kirjallisuutta:
Hilkka-Liisa Vuori: Synnytyslaulu – rentouttava äänenkäyttö synnytyksessä ja raskauden aikana
Hanna Hirvonen: Vesi kannattaa – vesi raskauden ja synnytyksen helpottajana
Aila Miettinen-Jaakkola: Nainen naiselle – luonnollinen syntymä
Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen lapsuus
- ja moni moni muu (sääli etten ole asettanut helmetissä lainaushistoriaa tallennettavaksi...)
Olipa hyvä kirjoitus! Itse - omaan synnytykseeni pettyneenä - olen myös yllättäen alkanut miettiä mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla hieman luonnollisempaa synnytystä. Mullahan meni Idasta yli sen kaksi viikkoa, ja synnytystä käynnisteltiin sitten kaksi päivää, ja kolmannen iltana syntyi imukupilla avustettuna. Olen jälkikäteen käynyt mielessäni läpi synnytystä paljon, ja monia asioita tekisin toisin, jos nyt saisin valita. Ensinnäkään en ikimaailmassa enää haluaisi käynnistettyä synnytystä. Kroppani ei vain ollut valmis vielä synnyttämään, ja varmasti oltaisiin pari päivää voitu vielä odotella, koska vauvalla ei ollut mitään hätää. Luulen, että synnytyksen komplikaatiot johtuivat suurimmaksi osin rajusta käynnistyksestä.
VastaaPoistaOlisi hienoa kokea luonnonmukainen synnytys. Ainahan sitä miettii, että kestäisikö ne kivut, mutta uskon kyllä, että oma kroppani pystyy siihen, mihin se on suunniteltukin. Jos vielä joskus synnytyssaliin (tai kuka tietää, vaikka kotiinkin synnyttämään) uskaltaudun, niin kyllä sitä luonnollisuutta lähdetään hakemaan täysin keinotekoisesti etenevän käynnistetyn synnytyksen sijaan.
Suski: Kiva jos se kaikessa tiiviydessään (asiastahan olisi vaikka mitä sanottavaa) antoi jotain! Tuo ensisynnyttäjän raskauden kokonaiskesto oli AkSyn kotisynnytyskeskusteluillassa yksi puheenaihe. Ensisynnyttäjillä kun raskauden kesto keskimäärin on reilusti yli sen 40 viikkoa ja monilla synnytys käynnistyisi ihan spontaanisti 42 viikon jälkeenkin. Ja etenkin kun laskettu aikakin on vain arvio, joka voi päivällä parilla heittää ja ainakin itsellä ultrassa viikot merkittiin eri tavoin kuin neuvolassa ja tuli yksi päivä vähemmän viikkoja. Entinen naapuri synnytti kolme viikkoa yliaikaisena, kun vauvalla ei mitään hätää ollut. Tämäkin tosin oli Tammisaaressa, monissa muissa paikoissa olisi kyllä jo käynnistetty. Todella harmillista se hätäily!
VastaaPoistaKipu ja sen sieto on todella yksilöllistä. Itse olin todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja paljon liikuntaa harrastaneena tottunut aikamoiseen rääkkiin. Nyt olen paljon heikommassa kunnossa ja mietin että olisi kyllä hyvä päästä taas parempaan kuntoon ennen mahdollista seuraavaa raskautta. Uskon sen ainakin omalla kohdallani auttaneen! Ja asennekin ratkaisee. Kun ajattelee kivun positiivisena asiana, joka tuo lasta koko ajan lähemmäs, se antaa vaan sopivasta voimaa ja potkua koko hommaan. Mutta me ollaan niin yksilöllisiä. Se kuitenkin on selvää että harvassa on ne jotka ihan ilman mitään valmistautumista kestää. Kannttaa nyt jo alkaa selvittää asioita ja hakea tietoa, itse ainakin mieluummin olen hyvin etuajassa kuin viime tingassa.
Löysin sattumalta blogisi ja tämän sivun. En malta olla kommentoimatta, koska näyttäisi siltä, että kotisynnytys on kovasti esillä nykyään - ehkä hiukan muodikas asia myös.
VastaaPoistaYmmärrän, että äiti haluaa synnyttää paikassa joka on "tuttu ja turvallinen" hänelle. En itsekään viihdy sairaalassa, mutta siltikään en ymmärrä, miten joku uskaltaa ottaa sen riskin että synnyttää kotona.
Nuorin lapsenlapseni ei olisi jäänyt eloon jos hänen äitinsä olisi valinnut kotisynnytyksen. Synnytys meni ihan viime minuuteille AIVAN normaalisti. Sitten näkyivät laskut sydänkäyrässä, paikalla olivat hetkessä lääkärit ja imukuppi. Kaksi minuuttia ja vauva oli maailmassa, napanuora kaksi kertaa tiukasti kaulan ympäri, 0 Apgarpistettä.
Hänet elvytettiin, kiidätettiin tehohoitoon. Hän selvisi!
Jos tämä synnytys olisi tapahtunut kotona... Jokainen sekunti oli kallis, kaikki ne välineet ja asiantuntemus mitä sairaalasynnytys tarjoaa, todella oleelliset.
Näin voi käydä kenelle tahansa. Itse en ikimaailmassa uskaltaisi ottaa vastuulleni syntyvän vauvan henkeä ja sitä suurta surua ja itsesyytösten vyöryä, mikä seuraisi jos kaikki ei menisikään niin kuin oli tarkoitus.
Kiva, että kirjoitit minullakin lähellä sydäntä olevasta aiheesta! Se on kyllä niin väärin, ettei Suomen kaltaisessa valtiossa voi valita synnytyspaikkaa, vaan ensisynnyttäjälle ja monelle muullekin sairaala on ainoa "turvallinen" vaihtoehto...
VastaaPoistaMinäkin olin poshtinut lähtökohtaisesti esikoisen synnyttämistä kotona, mutta ajatus kaatui lopulta maantieteelliseen sijaintiin - sairaala oli lähellä, mutta kotikätilöä ei mailla halmeilla, enkä jaksanut alkaa touhottamaan järjestääkseni sellaista vaivalla millä hyvänsä. Synnytyshän meni hyvin ja luonnollisesti, joten mahdollisen toisen kohdalla haluan ajatella syntymän tapahtuvan lähtökohtaisesti kotona :)
Anonyymi: Positiivista että kotisynnytys on mielestäsi ollut paljon esillä! Muodikkuudessakin puolensa. Jos muodikkuus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä että kotisynnytys on framilla niin hyvä, mutta jos sitä että asiat tulee ja menee niin toivottavasti ei. En ole vielä törmännyt kehenkään, joka olisi synnyttänyt kotonaan koska se on muodikasta.
VastaaPoistaRiskit ovat olemassa synnytyksessä aina missä tahansa synnyttikin ja toisinaan taas sairaalassa kuolee vauva tai äiti jotka kotona olisivat selvinneet. Asiat eivät ole siis niin yksioikoisia että sairaalassa automaattisesti olisi kaikki mahdollinen apu ja edellytykset. Koska en ole kätilö enkä lääkäri en tiedä mistä asioista napanuoran kiertyminen kaulan ympärille voi johtua (nuoremmalla siskollani oli myös), eli onko ollut kiepuksissa alun perinkin vai synnytyksen myötä mennyt niin ja jos synnytyksessä niin miksi ja miten.
Haluaisin vielä kysyä mitä tarkoitat normaalilla. Luonnollista vai kenties jotain keskiarvoa siitä miten suomalaiset synnytykset yleensä hoituu?
Tuittu: Olenkin ajatellut että teillä olisi ollut mainiot edellytykset kotisynnytykseen, mutta se on tosiaan sääli, että asia on niin riippuvainen vähien kotiloiden sijainnista. Jos nykyiselle asuinseudulle jäätte niin ehkä mahdollinen toinen saa syntyä kotiin. Nyt voi jo ruveta säästämään rahaa ;)