Miten yksi ryhmä voi saada opettajan päivän ja viikon täysin pilalle? Tilanne äityy usein niin, että ahdistaa jo monta oppituntia etukäteen astua kyseiseen luokkaan. Tänään oli ensimmäistä kertaa vähällä päästä itku. Kuinka oppilaat voivat olla niin ilkeitä? Kyseessä vieläpä alakoululaiset. Teinini ovat kaikki ihania ja luojan kiitos sain päättää päivän ihan mahtavien kasien kanssa.
Tilanne vain jatkuu ja jatkuu, eikä oppilailta tunnu löytyvän aitoa kunnioitusta ja arvostusta minua ja työtäni kohtaan. Jos joskus kehun heidän olleen todella hyvin ja työskentelyn sujuneen, oli se kuulemma vain siksi kun heidän luokanopettajansa käski. Olen päässyt aloittamaan luokan kanssa puhtaalta pöydältä jokusen kerran tämän vuoden aikana, mutta onnea ja harmoniaa kestää korkeintaan kaksi oppituntia. Sitten olen taas ihan masentunut ja epätoivoinen ja sama tunne on varmasti niillä oppilailla, jotka haluaisivat oppia ja osallistua, mutta huomioni ei vain riitä kun kaikki energia menee häiriköihin. Kun lähes kolmenkymmenen oppilaan ryhmässä ei koskaan tule hiljaista hetkeä, on voimat välillä todella vähissä.
Mistä lie kemioista kyse, minkään muun ryhmäni kanssa minulla ei ole vastaavia, oikeastaan minkäänlaisia ongelmia. Asia ei voi siis olla kiinni ammattitaidon puutteesta. Muutkin luokkaa opettavat kollegat tulevat tunneilta aika uuvahtaneina, mutta tuntuvat ottavat jotenkin rennommin. Ärsynnyynkö asiasta uutena opettajana jotenkin liikaa? Hälläväliä-asenne vain on vaikea ottaa, kun koko ajan on niin paha mieli.
Ainut asia mikä minua lohduttaa on se, ettei minun tänään kevään jälkeen enää koskaan, koskaan tarvitse opettaa kyseisiä oppilaita. Luvassa toki voi olla jotain vielä pahempaa, mutta siitä lienee turha murehtia nyt. Työnsaantikin kun tuntuu olevan niin vaikeaa. Kuinkahan monta vuotta pitää sietää sijaisuuksia tehdessä ja kesät palkatta ennen kuin pääsee siihen kermaan, jonka nimet tupsahtelevat jokaisen postissa kolahtavan valintapäätöksen riveillä. Samoja ihmisiä valittu useampiin virkoihin tai varalle. Kukaan ei uskalla ottaa riskiä ja kutsua edes haastatteluun juuri opettajauransa aloittanutta innokasta opettajaa, jolla olisi kykyä, tahtoa ja taitoa niin moneen.
Epävarmuus tulevasta kalvaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Opiskelijana oli vielä niin helppoa, ei voinut pudota tyhjän päälle, kun oli aina jotain mitä jatkaa. Nyt ei ole mitään oikeutta suorittaa itseä hyödyttäviä opintoja eikä voi saada opiskelijaetuuksia, jotka kuitenkin ovat työttömän etuja paremmat. Ansiosidonnaisella päivärahallakaan ei ikuisuuksia ratsasteta.
En lainkaan enää ihmettele, miksi niin monet opettajat parin vuoden jälkeen siirtyvät muihin tehtäviin. Epävarmuus siitä, saako korkeakoulututkinnolla töitä ja työn raskaus palkkaukseen nähden houkuttelevat varmasti muihin töihin. Itsekin tänään ensimmäistä kertaa mietin alanvaihtoa. Mutta minä vain rakastan työtäni liikaa!
Kiitos ihanien kasiluokkalaisten päiväni hieman piristyi. Sain paremman mielen, kun työmatkalla herkkupaastosta huolimatta hain kaupasta karkkipussin ja istuin kaksi tuntia kirjastossa lukemassa lehtiä. "Hei ope, ku sä näytät tollaselta kirjastoihmiseltä ni tietsä tarviiksmä kirjastokorttii jos mä tulostan kirjastos?" Lähdin sitten etsimään sitä kirjastoihmistä itsestäni ja hyväähän se teki.
Tämän avautumisen jälkeen jaksan ehkä vielä paremmin jatkaa kodin keskeneräisiä hommia. Viikonloppukin alkaa jo alle kahden vuorokauden kuluttua. Ei kai se maailma vielä kaadu päälle. Ja reilun parin kuukauden päästä alkaa kesäloma, tällä hetkellä tuntuu aivan samantekevältä että siitä ei saa palkkaa, kunhan on loma!
Voi kun kuulostaa ikävältä:( Itse joskus aika ahdistavassa työympäristössä työskennelleenä ymmärrän ahdistuksen ihan täysillä!! Vaikeinta on jos ei juuri omalla toiminnalla voi tilanteeseen vaikuttaa. Halaus ja tsemppiä<3
VastaaPoistaLovely: Kiitos tsempistä :) Välillä sitä miettii onko vain tyhmä kun antaa yhden luokan vaivata mieltä niin paljon, mulla kun on kuitenkin lähes 200 aivan ihanaa oppilasta ja liuta mahtavia työkavereita. Ja ikävää kun tilanne raukeaa aina hetkeksi sen seurauksesta, että olen joutunut ikään kuin kantelemaan heidän opettajalleen. Sehän vain toisinaan lisää vettä myllyyn. Puuh, no enää kaksi kuukautta ja sit se on ohi :)
VastaaPoistaVoi kulta. Tuo on niin tuttua. Olen minäkin istunut tunnin jälkeen vessassa itkemässä sitä, että olen niin huono opettaja. Vähitellen on kuitenkin selvinnyt pari asiaa.
VastaaPoistaEnsinnäkin muillakin opettajilla voi olla saman luokan kanssa hyvinkin vaikeaa, mutta sitä ei uskalleta tunnustaa muille. Nykyisessä koulussani onneksi uskalletaan, ja jopa kaikkia helpottaa.
Toisekseen minä en ole huono - ja sinä et ole - vaan jotkut luokat eivät kertakaikkiaan toimi. Luokanopettaja tekee minusta melkoisen karhunpalveluksen oppilaille, jos ei puutu asiaan kunnolla nyt, kun ehkä vielä voisi (?).
Pystyykö siellä laittamaan pahimpia häirikköjä jonkinlaiseen erityisopetuksen pienryhmään? Tai saako luokkaan avustajan? Näitä kannattaisi minusta vaatia hyvinkin ponnekkaasti, jos niihin vain on mahdollisuus. (Älä siis tee niin kuin minä ja istu vessassa itkemässä yhden "ei onnistu" -vastauksen jälkeen.) Istumajärjestyksiä olet varmaan vaihdellut? Entä oletko ollut kotiin yhteydessä?
Käy miten käy, kyllä sinä siitä selviät. Reippaat tytöt pärjää.
Annukka
Edelliseen vielä lisäisin, että kaksi kuukautta kuluu kuitenkin nopeasti. :) Mutta luokka jatkaa, joten lasten kannalta olisi hyvä saada tilanteeseen muutos. Eiväthän he saa ajatella, ettei opettajaa tarvitse kunnioittaa.
VastaaPoistaAnnukka: Kiitos kannustavasti viestistäsi! Meillä on onneksi töissä todella avoin ilmapiiri ja tuostakin luokasta voin onneksi avautua parin muun open kanssa ja ei heilläkään helppoa ole, tuntuu vain että he yli 30v kokemuksen jälkeen osaavat joidenkin asioiden mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos eivätkä ota nin henkkoht kuin minä ehkä.
VastaaPoistaMeillä ei ole mitään pienryhmiä, ei avustajia, ei oikeastaan mitään :/ Asioiden kanssa on aika yksin. Luokanope totesi ettei mitään ole enää tehtävissä, meillä ei vain näytä kemiat ja yhteistyö toimivan. Että on puhuttu vanhempien ja oppilaiden kanssa mutta mikään ei muutu tai pysyy hyvänä korkeintaan viikon. Musta tuntuu että oikeasti kokevat niin, että mä vain en ole sopeutunut meidän kouluun ja että mun vaan pitäs tehdä erilaisia juttuja. On se kumma että muille ryhmille sitten uppoaa mitä teen... Mustakin tuossa tehdään hallaa oppilaille, käy sääliksi muita kollegoja, sillä pian heillä on kaikissa aineissa aineenopet ja jos suhtautuminen on tuo niin huh. Pitää kai vain toivoa että jotenkin kasvavat siitä...
Istumajärjestykseen en oikein voi koskea, se on laadittu tiettyjen ominaisuuksien perusteella ja muutenkin lähes 30 oppilaan ryhmässä tulisi totaalinen kaaos, jos pariksi tunniksi viikossa vaihtuisi paikat. Tuossa luokassa ei voi tehdä mitään missä liikkuisivat luokassa esim. kysymässä kysymyksiä muilta, se menee ihan hirveäksi härdelliksi heti. Ovat tottuneet niin opettajajohtoiseen työskentelyyn että tuollaisia "vapauksia" käytetään törkeästi hyväksi ja tehdään ihan muuta kuin mitä pitäisi.
No, nyt vain sinnittelen pari kuukautta. Jos tietäisin että jatkaisin kyseisen ryhmän kanssa niin varmasti veisin asiaa enemmän eteenpäin mutta nyt ajattelen että ihan sama. Ja s-postit joita olen kotiin kirjoittanut oppilaiden käytöksestä ja esim. kotitehtävien laiminlyönnistä yms., ovat kaikki jääneet vastaamatta, aivan kuin niitä ei otettaisi tosissaankaan.
Nyt vain yritän ajatella kaikkia mun muita aivan ihania oppilaita, tänäänkin oli taas niin hauskaa kasien kanssa ja siellä on niin hyvä tekemisen meininki että unohtuu hetkeksi nuo vastoinkäymiset. Jotenkin pitää jaksaa yrittää olla positiivinen hankalassakin luokassa, sillä siellä on kuitenkin pieni ryhmä hiljaisia kilttejä, jotka haluaisivat ainettani kovasti oppia ja kärsivät todella siitä, että tunneista niin suuri osa menee siihen että ojennan muita :/
Hei,
VastaaPoistajaan tunteesi ja tiedän TÄYSIN, mitä käyt läpi. En tiedä, auttaako tämä oloasi yhtään, mutta voisin kertoa omista kokemuksistani.
Yläkoulun nuorena opena minulle on kanssa siunaantunut aivan ihania ryhmiä, mutta myös vastaavasti niitä todella kurjia ja kaiken energian, positiivisuuden ja halun tehdä tätä työtä imeviä luokkia.
Merkillisintä on kanssa se, että viestit kotiin, puhuttelut, yritykset ymmärtää, tuntien ohjelman vaihtaminen (ns. paasauksesta toiminnallisempiin juttuihin) ym. kikat eivät tuota tulosta. Yritä siinä sitten jaksaa ja olla järkevä aikuinen, kun toiset hyppivät silmille mitä erilaisimmin keinoin ja saavat pahimmassa tapauksessa koko päivän tai jopa viikon piloille.
Olen miettinyt kanssa, miksi välitän niin paljon? Enkö hyväksy sitä, että kaikkia ei voi miellyttää ja aina tulee olemaan sellaisia oppilaita, jotka eivät pidä minusta?
Onneksi en ole ainoa tiettyjen ryhmien kanssa kamppaileva, vaan samojen ryhmien kanssa on ongelmia muillakin opeilla. Kollegat ovat myös lohduttaneet sanomalla ettei minun pitäisi syyllistää itseäni ja että nuoret kapinoivat sellaista aikuista vastaan, jonka kokevat esim. äidilliseksi tai turvalliseksi, koska he vasta harjoittelevat ihmissuhdetaitoja ja irtaantumista vanhemmista. Ja jos kotona ei ole ketään, ketä vasten "taistella", etsitään se henkilö esimerkiksi koulun aikuisten joukosta. Ja että sekaiset kemiat voivat johtua siitäkin, että satun olemaan mielipiteitä ja tunteita herättävä ope.
Minulle on myös sanottu, että nahka parkkiintuu ajan myötä. Luotan siihen, että parinkymmenen vuoden päästä en enää kuluta yötä miettimällä, mitä voisin tehdä toisin.
Voimia sinulle, Onneli! Kunpa muistaisi aina vaikeina hetkinä ne onnistumisen kokemukset ja hyvät hetket.
terveisin Sirina
Sirina: Kiitos omien kokemuksiesi jakamisesta! Itsekin olen miettinyt sitä miksi antaa asian vallata niin paljon alaa mielestä, vaikka väkisinhän asia häiritsee kun se vaikuttaa työjaksamiseen ja mun mielestä menee jo työpaikkahäirinnäksi. Ainakin näin nuorena opettajana helposti myös alkaa ajatella mitä henkilökohtaista tyypeillä on mua vastaan ja toisaalta miettii onko kyseessä vain aineeni, joka ei sen ikäisille ole ehkä se kaikista mieluisin... Mullakin onneksi vanhemmat kollegat ovat tukeneet ja yhdessä mietitty että jossain vaiheessa ne vaan jaksaa olla niin hankalia, ennemmin tai myöhemmin. Vaikkei se tietenkään oikeuta heitä käyttäytymään kuten tekevät. Yksi kollega kertoi tulleensa haukutuksi vähä-älyiseksi yhdessä toisessa luokassa, vaikka sekin on ihan kamalaa niin jotenkin helpottaa tietää että ei ole yksin! Ja että ehkä tässä opettajana kasvaessa saa tosiaan vähän paksumman nahan eikä hötkyile kaikesta.
VastaaPoistaTänään luokka piti taas kohdata ja onnistuin nousemaan tilanteen herraksi ja alkaa ratkaista asiaa itse niin, että voin viettää vapaapäivät rennoin mielin ja sitten ensi viikolla jatkaa työstämistä. Nyt on aivan sama että sisällöt seisovat, tämän tilanteen purkamiseen käytetty aika on kuin laittaisi rahaa pankkiin ;)
Tsemppiä sinullekin työhösi! Ei ole tehty meille helpoksi, mutta silti rakastan tätä työtä enkä oikeasti voisi pidemmän päälle kuvitella tekeväni muuta!