"Aikainen" herätys kuitenkin kannatti. Himpan yli yhdeksän tapasin Musiikkitalon nurkilla ystävän, jonka kanssa pengoimme laivahäppeningin ajaksi Kansalaistorille muuttaneen Hietsun kirppiksen (en pane vastaan, jos muutos olisi pysyvä...). Siitä hilpaisimme Primulaan brunssille ja ehdin nopeasti käydä vilkaisemassa isoja purjeveneitäkin sillä välin, kun ystävä istui ratikassa matkalla Viiskulmaan. Primulan pöperöt katosivat parempiin suihin ennen kuin kamera oli ehtinyt laulaa. Ikimuistoisin tyhjän lautasen ikuistaminen on Saksasta, jossa minut vuodeksi majoittanut sukulaisperhe mietti mitä kotona mahdetaan tuumata, kun joulupöydässä ei ole ruoanmurentakaan. Lopulta lootassa matkasi kotiin myös ystävän kirppisostokset, sillä päätimme lähteä penkomaan kellarikomerostamme huntuani, joka voisi sopia parin viikon päästä vihittävän morsiamen mekkoon.
Tällaisia leppoisia lauantaipäiviäkö sitä voisi viettää, jos ei olisi lasta? Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Nyt jo sydän sykkyrällä odotan kotiin omaa rakasta ja iloitsen huomisesta päivästä kaksnytneljäseitsemän perheen kanssa. Ja niin kovin iloitsen näistä muutamasta päivästä, kun olen saanut tehdä mitä huvittaa. Jaksaa taas niitä päiviä, jolloin ei huvittaisi yhtään mikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti