Töölöläisiä yksityiskohtia

Olen asunut Töölössä, ihan Kampin rajamailla. Sitä onnea kesti muutaman kuukauden. Se oli kuitenkin merkittävää aikaa. Töölössä oli ensimmäinen yhteinen kotimme Suomessa. Tuon asunnon kynnyksen yli kannettiin tuore vaimo.

Töölössä olen myös saanut kuulla sairastavani. Seuraavana päivänä minut onneksi parannettiin samassa paikassa.

En ehkä koskaan enää elämässäni pääse asumaan niin lähelle keskustan sykettä. Onneksi Töölössä voi silti käydä ja mennä ohitse. Välillä edestä ja välillä takaa.

Siellä voi piipahtaa aivan kamalassa käytetyn tavaran kaupassa*, jossa myyjä seisoo melkein oven vieressä kertomassa että hänen takanaan oleva alue on suljettu ja hinnat ovat ihan taivaissa, vastausta kysymyksiin ei voi saada kun rouva mutustaa maustekurkkuvoileipiään kassakoneen takana.

Mutta siellä voi myös kuunnella kummilikan musisointia ja yrittää tämän ehdotuksesta ottaa kuvaa, jossa näyttäisimme siltä kuin olisimme riidelleet – lopputuloksena kaksi makeasti nauravaa tyttöä, jotka totesivat, että ehdotus oli aivan mahdotonta toteuttaa.

Töölöläiset tytöt kirjoittelevat kirjeitä ja kortteja. Ja syyttävät postilaitosta, kun kesällä lähetettyyn kirjeeseen vastataan vasta syyskuussa. Mutta sentään korteissa komeili suloisia kisuja.

Kun on oikein hyvä tuuri, pääsee myös silittämään lampaita ja ratsastamaan ponilla tai aasilla. Aasilla tosin saattoi ratsastaa vain alle 30-kiloinen kummilikka, yli 70-kiloinen kummitäti olisi tarvinnut jonkun puhvelin.

Töölöläiset kellarivarastot voivat olla oikeita aarreaittoja. Ehkä joskus Topeliuksenkadullakin saattoi hiihtää.

Nyt nauttimaan tämän syksyn viimeistä parvekeateriaa. Töölössä ei ollut parveketta eikä grilliä, täällä on. Siksi ei kannata alvariinsa haikailla takaisin.

*Välttäkää sitä Ruusulankadun ja Sibeliuksenkadun risteyksessä sijaitsevaa second hand -putiikkia.