Koulutielle

Viikon takainen Lahden reissu oli kirppislöytöjenkin puolesta mitä mainioin. Täytyy kyllä antaa itselle satikutia, kun tavoitteena olisi ennemminkin vähentää tätä tavararöykkiötä kuin haalia lisää.

Mutta ajattelin, että siltä varalta että joskus vielä töitä saan, olisi valmiina kunnollinen koulureppu, tai siis työreppu, jonka sisällä kulkisi luokasta toiseen eri ryhmien kansiot ja muuta sälää. Lokeroineen ja taskuineen tuo varmasti toimisi ikivanhaa Marimekon Kapseli-reppuani paremmin. Kolmella eurolla ostin siis tuon ranskalaisen Chipie-repun, joka siis on malliltaan hyvin samanlainen kuin saksalaislastenkin koulureput, mutta näin aikuisempaankin lapselliseen makuun hieman hillitympi. Säädötkin suosivat 162-senttistä.

Ja kuinka ollakaan. Maanantaina sain töitä. Ennen koulujen kesälomaa reilu kuukauden pätkä. Ei tarvitse siis kovin kauan tätä nurkissa pölyttää!

Kirjastossa

Siitäkin huolimatta, että säännöllisesti käymme ihailemassa kirjastojen erittäin kattavaa ja laajaa valikoimaa, olen aika kirjahamsteri mitä lastenkirjallisuuteen tulee. Toisessa lähikirjastossamme on itse asiassa poistomyynti juuri käynnissä, mutta unohdin viime viikolla rynnistää poimimaan parhaat päältä. Ehkä uusia poistoja tulee päivittäin, joten taidamme retkeillä vielä joku päivä tällä viikolla sinne. Kirpputoreilta silmäilen edullisia kiinnostavilta vaikuttavia kirjoja, huuto.netistä teen täsmäostoja. Myös reissuista tarttuu mukaan kauniita kirjoja. Sanaakaan en ranskaa osaa (tai no passiivisesti kyllä espanjan pohjalta ymmärrän yllättävän paljonkin), mutta niin vain kirjahyllyämme komistaa useampikin Pariisin visiiteiltä matkalaukkuun eksynyt opus. Joulukuiselta Tanskan matkalta tarttui mukaan vino pino katselukirjoja, joiden vähäisiä tekstejä mongertaessani lapselta irtoaa hyvät naurut.

Kirjoja on kuitenkin jo niin paljon, että potan viereen kertyy helposti neljänkymmenen kirjan pino – tai ennemminkin kasa, ja lukutoukan jäljiltä koko lattiamme on iltaan mennessä vuorattu kirjoilla, eikä arviolta sadan tai parin kokoelmasta jää hyllyyn kovin monta. Lukeminen alkaa aamulla, kun lapsi aamuhuikan jälkeen peruuttaa sängystämme alas ja menee pilkkopimeään olohuoneeseen lukemaan. Jotkut kirjat tuntuvat olevan niin tuttuja, että niitä lukee sitten vaikka pimeässäkin. Eihän se ankan kaak tai hevosen kiikaa miksikään muutu oli sitten pimeää tai valoisaa.

Ennen seuraavaa kirjaharkintaa on tarpeen karsia hyllystä jotain vanhaa pois, ei tietenkään mitään tunnearvokasta kuitenkaan. Se on nimittäin vissi, että tässä kaksiossa ei enää ole jäljellä seinäalaa, jota ei jo olisi vuorattu lundioilla, joten pärjätäksemme nykyisellä säilytystilalla on jonkin vanhan lähdettävä uuden tieltä. Ja uuden kirjan oltava jokin aivan erityinen kelvatakseen hyllyymme.

Päiväunet pakkasella

Lahti tarjoili eilen auringon paistaessa -21 astetta pakkasta ja auringon laskettua vielä kylmempää, mutta itselläni tuli yhdessä vaiheessa jopa kuuma, kun selässäni matkasi talvitamineineen varmasti ainakin 12-kiloinen lasti. Kymmenen kilometriä oli ehkä ihan hyvää treeniä maaliskuista Japanin matkaamme varten.

Ja hyvin maittoi päiväunet noissa pakkaslukemissa, ei toki yhtä pitkiä päiväunia koskaan muualla kuin kotona omassa sängyssä, mutta kokonainen unisykli ja hyväntuulinen herääminen.

Uusi vuosi

Hykertelin jo innoissani kaikkia ratkiriemukkaita käännösväännelmiä, joita sähköpostiini kolahtaisi, mutta kaikki hervottomat huumorveikot taisivat jäädä melkein kolme vuotta sitten kuopatun entisen blogin syövereihin. Mutta ei se haittaa, söin sitten itse ne herkut ja ylläripalkinnon toisen osan eteen ei tarvinnut nähdä sitäkään vähää vaivaa ja riittää onneksi omassakin käännöksessäni hihiteltävää.

Uutta vuotta on koeajettu nyt viikko, josta puolet olemme eläneet kotona karanteenissa. Jouluporot ja -norot olivat vain lämmittelyä, sillä kylään saapui vuodenvaihteessa pakkasukon sijaan enterorokko. Lapsen ihana mummuihminen tuli päästämään minut torstaina pälkähästä ja ulkoistin itseni kaupoille täyttämään lapsen housuvajetta. Tiedättehän ne apteekkien vanhukset, joiden päivän kohokohta, ainut ihmiskontakti, on siinä tiskillä, jonne moni muukin olisi jonottamassa. Kun päivät pitkät viettää ilman aikuista keskusteluseuraa, niin ne markettien, putiikkien ja kahviloiden työntekijöiden kanssa käydyt yksinpuhelut on sitten poikaa. Olen varsin puheliasta sorttia muutenkin, mutta koskaan ennen en ole jäänyt jorisemaan, jos takana on ollut kovastikin jonoa... Kahden tunnin kiertelyn jälkeen päästin työntekijät pälkähästä ja suuntasin kotiin vain tunteakseni omankin oloni varsin heikoksi.

Joululahjaksi saimme pähkinöillä, ananaskirsikoilla ja klementiineillä täytetyn lasipurkin. Muutama päivä sen tyhjentymisen jälkeen luin netistä loistavan vinkin uuteen vuoteen. Ota tyhjä lasipurkki. Kirjoita muistilapuille vuoden ajalta kivoja juttuja ja tapahtuneita asioita. Vuoden viimeisenä päivänä avaa purkki, lue lappuset ja muistele mitä kaikkea huikeaa vuosi on pitänyt sisällään. Tämän otin itselleni lääkkeeksi siihen ahdistukseen, jota podin totaalisesta tietämättömyydestä koskien elämän suuria linjauksia. Heti helpotti, ja tuskin maltan odottaa vuoden kulumista nähdäkseni mitä kaikkea kummallista ja ihanaa elämä heittää eteeni tänä vuonna. Ja sitä kai ei tarvitse kauan odottaa, sillä vuodet ilmeisesti vierivät aina vain sitä nopeammin mitä vanhemmaksi tulee?

Hyvää uutta vuotta!

Joulumieltä!

Mieltä ovat lämmittäneet lukuisat tilaisuudet nukkua univelkoja pois ja jalkoja ovat lämmittäneet itselleni joululahjaksi hankkimani Arctipsin taivaalliset huopalapikkaat.

Rauhaisia jouluhetkiä itse kullekin!