Siitäkin huolimatta, että säännöllisesti käymme ihailemassa kirjastojen erittäin kattavaa ja laajaa valikoimaa, olen aika kirjahamsteri mitä lastenkirjallisuuteen tulee. Toisessa lähikirjastossamme on itse asiassa poistomyynti juuri käynnissä, mutta unohdin viime viikolla rynnistää poimimaan parhaat päältä. Ehkä uusia poistoja tulee päivittäin, joten taidamme retkeillä vielä joku päivä tällä viikolla sinne. Kirpputoreilta silmäilen edullisia kiinnostavilta vaikuttavia kirjoja, huuto.netistä teen täsmäostoja. Myös reissuista tarttuu mukaan kauniita kirjoja. Sanaakaan en ranskaa osaa (tai no passiivisesti kyllä espanjan pohjalta ymmärrän yllättävän paljonkin), mutta niin vain kirjahyllyämme komistaa useampikin Pariisin visiiteiltä matkalaukkuun eksynyt opus. Joulukuiselta Tanskan matkalta tarttui mukaan vino pino katselukirjoja, joiden vähäisiä tekstejä mongertaessani lapselta irtoaa hyvät naurut.
Kirjoja on kuitenkin jo niin paljon, että potan viereen kertyy helposti neljänkymmenen kirjan pino – tai ennemminkin kasa, ja lukutoukan jäljiltä koko lattiamme on iltaan mennessä vuorattu kirjoilla, eikä arviolta sadan tai parin kokoelmasta jää hyllyyn kovin monta. Lukeminen alkaa aamulla, kun lapsi aamuhuikan jälkeen peruuttaa sängystämme alas ja menee pilkkopimeään olohuoneeseen lukemaan. Jotkut kirjat tuntuvat olevan niin tuttuja, että niitä lukee sitten vaikka pimeässäkin. Eihän se ankan kaak tai hevosen kiikaa miksikään muutu oli sitten pimeää tai valoisaa.
Ennen seuraavaa kirjaharkintaa on tarpeen karsia hyllystä jotain vanhaa pois, ei tietenkään mitään tunnearvokasta kuitenkaan. Se on nimittäin vissi, että tässä kaksiossa ei enää ole jäljellä seinäalaa, jota ei jo olisi vuorattu lundioilla, joten pärjätäksemme nykyisellä säilytystilalla on jonkin vanhan lähdettävä uuden tieltä. Ja uuden kirjan oltava jokin aivan erityinen kelvatakseen hyllyymme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti