Hyvästi tavara!

Kotonamme on vallinnut raivokas raivaaminen viime viikkojen aikana. Syynä on tämän viikon lauantaiksi asetettu kalmanlinja. Silloin meille rynnätään toivottavasti runsain joukoin kirppistelemään. Yhdeksän kukkurallista banaanilaatikollista, yksi iso muovikassi, paperikassi ja vielä pinoamista odottava vaatekasa ovat rupeamamme tulos. Uskomatonta mitä kaikkea sitä ihminen kaappeihinsa vuosien varrella jemmaakaan. Minä en edes ole niitä ihmisiä, jotka muuton yhteydessä karsivat tavaraa, vaan hirveässä kiireessä kaikki kulkeutuu aina uuteen osoitteeseen eikä niitä sielläkään koskaan jaksanut lajitella...

Nyt tuli kuitenkin sopiva hetki koluta jokainen epämääräinen kaapinnurkka ja laatikko. Myynnissä on miesten ja naisten vaatteita, kenkiä, laukkuja, asusteita, urheilu- ja ulkoilutarvikkeita, sisustustavaroita, kirjoja, levyjä, elokuvia, lehtiä, keittiötarvikkeita, astioita, kankaita ja kodintekstiilejä ja joitakin pienempiä huonekaluja (joita ei ole sullottu banskulaatikoihin). Kaikkia aarteita en osaa edes luokitella mihinkään.

Kirpputorille on kutsuttu kavereita, tuttuja ja puolituttuja, ehkä jokunen naapurikin uskaltautuu peremmälle. Koska tavaraa piisaa, mietin mahtaisiko teidän lukijoidenkin joukossa olla joku, joka uskaltautuisi penkomaan? Jos haluaisit lauantaina tulla shoppailemaan, niin laitapa minulle s-postia ruusukujan.onneli(at)gmail.com. Tavaramäärä on niin valtava, etten ihan hetkeen ajattele lähteväni myymään niitä julkiselle kirpputorille tai listaavani huuto.nettiin.

Ja kylläpä on puhdistunut olo! Aina saa hämmästellä, kun avaa jonkun kaapin oven ja sieltä paljastuukin tyhjä hylly. Suosittelen perusteellista omaisuuden inventaariota lämpimästi!

Vähän vielä...

Pliis, enksmä sais vielä vähän aikaa nukkua?

Kerava-Kervo

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen näin yläasteaikaisen ystäväni. Meitä on erottanut yli kaksituhatta kilometriä, jotka aina välillä ovat kavenneet, mutta vasta nyt saimme sovittua tärskyt! Niinpä junailin perjantaina puoliväliin Keravalle, paikkaan, jossa tuttua on lähinnä asemarakennus niin sisältä kuin ulkoa. Nyt jalkauduin ensimmäistä kertaa kauemmas, jopa muutamansadan metrin päähän Kulmakonditoriaan.

Ja teiniaikaisten itse otettujen kaverikuvien sarjaan saimme pari lisäotosta, niin pärstäkertoimista kuin keskivartalosta, ystävän vatsanseudulla kun on tapahtunut kiinnostavaa kasvua.

Halatessa tuntui vatsa välissä. Mutta joidenkin ihmisten kanssa vuodet välissä eivät tunnu missään.

TJ 39

Ehkä keljuin ja kenkuin rupeama (oppilaiden monitasoinen arviointi) on vielä edessä, mutta sitä puurtaessa helpottaa tietää, että kesälomaan on enää 39 työaamua. Sekään, että suurin osa lomasta kuluu palkatta, ei jaksa lannistaa mieltä. Kuinka odotankaan tuota piiiiitkää lomaa, joka alle kahden kuukauden kuluttua alkaa.

Kuukauden kuluttua toivottavasti junailemme Euroopassa. Heinäkuussa juhlimme ainakin kaksia häitä. Elokuussa on Flow-festivaali ja odotan maanantaina alkavaa lipunmyyntiä ihan jantuksissa, pakko korjata piletit heti talteen! Siihen väliin mahtuu vaikka minkälaista – mökkireissuja, lokottelua puistoissa, vedessä lilluntaa, vieraiden majoittamista, miniretkiä ja -lomia ja yleistä löllöttelyä. Ilman pienintäkään ajatusta työstä!

Ja tämä kaikki vain kahden kuukauden kuluttua, vaikka ulkona ei vielä yhtään näytä siltä... Kaahasin tänään kuitenkin kymmenissä minuutissa töihin, joten kevät on tuloillaan. Olen pyöräillyt taas pian kaksi kuukautta, mutta vasta nyt tuntee todella elävänsä pyörän selässä, kun kuivilla kaduilla pääsee kovempaa. Eiköhän ensi viikolla uskalla jo vaihtaa kesärenkaisiin.

Viimeisen hehkutuksen aiheena on huomenna alkava viikonloppu, joka tuo valtavan paljon mukavia kohtaamisia ja sunnuntaina ilmeisesti myös auringonpaistetta. Sitä toivon teille kaikille!

Barbien invaasio

Viime viikon murheet ovat lähes kajonneet. Esimiehen ja kollegoiden kanssa meillä on strategia ja ennen kuin edes ehdimme tästä puhua, ehdin eilen tehdä yhden itsestäni hyvältä tuntuneen ratkaisun. Jokaisen oppilaan kohtaaminen kahden kesken tuo toivottavasti inhimillisen työskentely-ympäristön pariksi viimeiseksi kuukaudeksi. He eivät voi paeta joukkoihinsa, kun opettaja on kohdattava kaksin. Ehkä vihdoin ymmärtävät, että minäkin olen tunteva ihminen. Kerroin, että luokka on niin iso ja minulle tulee usein paha mieli, kun joudun olemaan inhottava, äksyilevä ja huutamaan, mitä en todellakaan haluaisi olla ja tehdä. Sitten annoin oppilaalle mahdollisuuden kertoa mitä hän on kokenut ja miten omasta mielestään toiminut. Oli aika rehellistä tyttöä ja poikaa. Sain mahdollisuuden pyytää anteeksi niiltä, joihin suuttumukseni ei kohdistu ja toisaalta keskustella häiritsevien osapuolten kanssa, kuinka kaikki yhdessä voisimme muuttaa tilannetta paremmaksi ja minkä konkreettisen muutoksen he olisivat valmiit tekemään. Ensi viikolla loput oppilaat. Saatoin lähteä erittäin hyvillä mielin viettämään viikonloppua, kun lisäksi vielä eräs työsopimus- ja palkkauskuvio ratkesi minun edukseni, tulevaisuus näyttää taas valoisammalta.

Tänään olen purkanut hyvää energiaani kotona. Mies tosin varmasti on eri mieltä siitä, kuinka se energia kannattaisi kanavoida. Mutta asiat tärkeysjärjestykseen. Kun makuuhuoneen kirjahyllyistä tyhjennetyt kirjat vielä lojuvat banaanilaatikoissa, on olohuoneeseen siirrettyihin hyllyköihin ehtinyt kuitenkin jo muodostua  jotain, mitä mies ei olisi oikein voinut kuvitella omaan olohuoneeseensa. Tasapuolisuuden nimissä tässä isossa tilassa on selvästi hänenkin maaperää, joten nämä pysyvät vaikka mikä olisi:

Olipa ihana saada nämä makuuhuoneen uumenista kunnolla esille! Ja voi kuinka monta kymmentä jäi vielä ilman arvoistaan paikkaa, niin laatikoissaan olevia keräilynukkeja kuin lapsuudestani erittäin hyväkuntoisina säilyneitä leikittyjä nukkeja sekä upeita vintagevaatteita 60-luvulta. Enempää julisteitakaan en uskaltanut ripustaa.

Mutta tässä on nyt pahimpaan nälkääni.

Ja varoituksen sanana: jos harkitset yhteistä kotia Barbie-keräilijän kanssa niin tähän on sitten totuttava ;)