Onnellisen opettajan paluu

Lapsen syntymästä on tänään kulunut vuosi ja kahdeksan kuukautta. Viime syksyn viikon sijaisuutta huomioimatta olin töissä viimeksi vuosi ja yksitoista kuukautta sitten, välissä kun oli pitkä (palkaton) kesäloma ja heti lukuvuoden alusta alkanut äitiysloma.

Viime viikolla menin töihin. Tuntuu kuin välissä ei olisi ollut päivääkään. Jännitti hypätä kyytiin näin loppuvaiheessa lukuvuotta, mutta uusien oppilaiden, kollegoiden ja ennalta vieraan kouluympäristön parissakin hommat alkoivat sujua kuin vanhalta tekijältä. Tätä aamua lukuun ottamatta olen joka aamu herännyt jo ennen kellonsoittoa odottaen innolla ja kutkuttavalla jännityksellä uutta koulupäivää.

Hyppään satulan selkään niin, että olen puoli kahdeksan maissa töissä, vaikka tunnit alkaisivat kymmeneltä. Näin ahkeroiden olen jo pari kertaa päässyt lähtemään kotiinkin heti tuntien loputtua puolenpäivän maissa. Ennen kotiinmenoa voi vaikka urheilla ja hoitaa asioita, tai kotona henkäistä pari tuntia omia puuhia tehden, kun päiväunille menoaan reippaasti iltapäivän puolelle myöhäistänyt lapsi vetelee sikeitä. Taisinpa tänään itsekin mennä unille...

Voisin väittää, että kokonaisuudessaan perheemme hyvinvointi on noussut aivan uusiin sfääreihin tämän töihinmenoni myötä. Koska onnistuin saamaan sijaisuuden vähän kuin tiskin alta hyvissä ajoin, ehti mies hakea hoitovapaata ja nauttii nyt ajasta lapsen kanssa. Perheen yhteistä aikaakin on runsaammin, sillä pääsen usein lähtemään jo reilusti ennen neljää töistä. Iltamenot ovat mielekkäämpiä, kun kummankaan ei tarvitse viettää koko päivää yksin lapsen kanssa ja lapsen kanssa vietettävä aika on oikeasti alusta loppuun suuri ilo, kun väliin mahtuu kaikenlaista muutakin.

Ensi maanantaina ajattelin huristella töiden jälkeen uimastadikalle. Jonain päivänä olisi kai syytä käydä ostamassa sopivat tavalliset rintsikat, ettei tarvitse mennä virttyneissä imetystopeissa töihin. Lapsen nukkuessa päiväunia saapuessani töistä on hyvä aika levittää kaavat ja kankaat lattialle ilman pikkuapurin sähläämistä. Pari hierontalahjakorttiakin olisi syytä käyttää ennen kesälomia, ja työkkärissäkin (pianhan se työttömyys taas alkaa) ehdin käydä virastoaikaan ilman lasta.

Tätä herkkua on nyt kuukausi luvassa. Sen jälkeen osat vaihtuvat taas muutamaksi viikoksi ennen miehen kesälomaa. Syksyllä onkin edessä aivan uudet kuviot, kun työni jatkuu elokuussa joulukuun loppuun asti ja mieskin palaa kesälomiltaan töihin neljäksi päiväksi viikossa. Kotonamme häärii silloin naapurin perheen lasten kanssa toivottavasti mukava ja innokas hoitaja, jollaisen oletamme saavamme tämän kuun aikana palkattua.

Reilun vuoden ehdin miettiä, miksi suotta kuvailen itseäni blogissa onnelliseksi opeksi, kun töitä ei löydy mistään ja olo on riittämätön enkä pysty tarjoamaan miehelle mahdollisuutta jäädä kotiin. Siellä se nyt killui ja säästyipä nyt ainakin siltä vaivannäöltä, että olisin muokannut kuvauksen uudestaan. Aivan kuten nuo edelleen ikkunoiden välissä jököttävät joulukynttelikötkin kannattaa vain pitää siellä, niin ovat varmasti esillä ennen viimeistä adventtia. Vai ottaisiko nyt kuitenkin tavoitteeksi ottaa ne pois ennen juhannusta, kun pääsiäiseen mennessä ja ennen vappua hieman epäonnistuivat...

Mutta vaikka töissä kuinka ihanaa onkin, taidan silti vähän enemmän odottaa viikonloppua kuin maanantaita. Ja nyt se on koittanut tämän viikon osalta, joten riemukasta viikonloppua itse kullekin!